Kuva: Ukrainalainen perhe jolla on kahdeksan lasta, on juuri päässyt perille Israelin.
SHALOM teille rakkaat suomalaiset ystävät täältä Bukarestista Romaniasta ja KIITOS kaikesta tähänastisesta avusta, jota olette antaneet, se on ollut suureksi avuksi.
Ensimmäinen viikon aikana (27.2.-5.3.) tuli ukrainalaisia pakolaisia: juutalaisia ja ei-juutalaisia enemmän, kuin koskaan luulimme tai odotimme. Emme olleet lainkaan valmiita ottamaan vastaan niin paljon pakolaisia, mutta Jumalan armosta pystyimme järjestämään suojan tarpeessa oleville: majoituksen, ruokaa, kuljetukset, taskurahaa, neuvontaa jne. En tiedä tarkkaa määrää, mutta olemme vastaanottaneet ja auttaneet ainakin yli 70 ihmistä, pääosin juutalaisia messiaanisia uskovia, jotka tulivat enimmäkseen Odessan alueelta, vaikka meillä oli joitain myös Kiovasta.
Jotkut lähtivät Puolaan tai Saksaan, toisten kanssa yritin järjestää tapaamisia Israelin suurlähetystöön, aluksi hiukan huonolla menestyksellä, mutta lopulta pääsimme sinne ja meille luvattiin, että pakolaiset saavat apua.
Suurlähetystö järjesti eri päiville aikoja haastatteluun ja Israelin hallitus lähetti tänne erikoiskonsulin/edustajan auttamaan sodasta pakenevia juutalaisia ja puhuin hänen kanssaan henkilökohtaisesti ennen juutalaisten viemistä suurlähetystöön.
Pakolaisilta kysyttiin mm. missä he oleskelevat nyt, kuka on auttanut heitä tähän mennessä ja kuullessaan, että heitä auttoivat kristityt uskovat, heiltä kysyttiin: ‘Kuka on Jeshua sinulle?’ Eräs veli vastasi: ‘Hän on Elohimin Poika’, eräs sisar vastasi: ‘Hän on Messias’. Virkailijan vastaus oli: ‘Te olette Israelin vihollisia, olette mustalla listalla ja teille on kiellettyä päästä Israeliin. Tämä veli ja sisko ovat edelleen täällä.
Sitten aloimme valmentaan heitä, kuinka vastata ja kommunikoida Israelin edustajan luona, mikä teki asioista sujuvampaa. Tähän asti olemme saaneet 26 pakolaista lähtemään Israeliin ikäänkuin turisteiksi, koska Alyia -maahanmuuttoprosessi kestää kauan, niin heille kerrottiin, että he voivat tehdä sen ollessaan Israelissa.
Aamupäivän sapatin jumalanpalveluksessa 5. maaliskuuta meillä oli yli 25 juutalaista messiaanista uskovaa Ukrainasta ja noin 12 seurakunnastamme, mikä tarkoitti, että jumalanpalvelus oli hepreaksi, ukrainaksi ja hieman myös romaniaksi. Normaalisti kommunikoimme hepreaksi.
Ensimmäinen avustusviikko oli minulle todella uuvuttava, mutta toisella viikolla 6.-12.3. pystyimme organisoitumaan jo paremmin. Toisella viikolla olin enemmän mukana logistiikassa, viestinnässä, yhteyksien luomisessa perheisiin, joissa he asuivat.
Järjestin kuljetuksia pakettiautollani ja Uber/Bolt-yritysten kanssa, valmistimme ruokaa niille, jotka ovat baptistikirkon rakennuksessa, hankimme SIM-kortteja puhelimiin niitä tarvitseville, veimme ihmisiä Covid PCR -testiin jne.
Ajoin myös pakolaisia eri paikkoihin minne oli tarve, mm. eräänä päivänä kuljetin neljä ukrainalaista pakolaista rautatieasemalle, josta he menivät junalla Saksaan. Hallitus myönsi ilmaisliput kaikille pakolaisille, mutta päädyimme maksamaan liput, jotta he voivat lähteä samana päivänä. Rautatieasemalla oli paljon pakolaisia, aluksi ei ollut mitään hallituksen järjestämää apua, mutta toisena päivänä kun menin taas sinne kahden äidin ja heidän kolmen lapsensa kanssa, oli tapahtunut muutos, pakolaisille annettiin ruokaa, juomaa ja lämmin paikka oleskella rautatieasemalla, samalla oli pakolaisten määrä rautatieasemalla myös lisääntynyt.
Eräs messiaaninen veli on edelleen täällä kahden tyttärensä ja kahden lapsenlapsensa kanssa, toinen on 1-vuotias ja toinen 3-vuotias. Hän on yksi niistä, joille virkailija suurlähetystössä kertoi, että hän on Israelin vihollinen, joten hän ei voi mennä Israeliin. Veljemme ja hänen perhe eivät halua lähteä minnekään muualle kuin Israeliin, he ovat saaneet tarpeekseen maanpaosta (galut).
Sain juuri hyviä uutisia Israelin konsulaatista, messiaanisen veljemme tytär kahden lapsensa kanssa hyväksyttiin Alyjahiin -maahanmuuttoprosessiin. Maanantaina täytyy mennä hakemaan viralliset asiakirjat ja sitten ostan lentoliput veljelle ja hänen toiselle tyttärelleen.
Pääsin myös mukaan kolmeen romanialaisten uskovien Whatsapp-ryhmään (yli 250 henkilöä kussakin) joiden kautta yritämme saavuttaa koko alueen Bukarestista Romanian koillisosaan.
Joka päivä Ukrainasta tulee ihmisiä, jotka pakenevat sotaa, ja joka päivä täällä Bukarestissa olemme auttaneet heitä, jotkut ovat jo Saksassa tai Puolassa ja he kirjoittivat minulle, kuinka kiitollisia he ovat kaikesta saamastaan avusta.
Alussa jotkut heistä olivat hyvin peloissaan ja henkisesti väsyneitä, mutta muutaman lepopäivän aikana yhteisön keskellä he jaksoivat jo paremmin. Rukoilkaa meille viisautta, kärsivällisyyttä, Jumalan Pyhän Hengen – Ruach haKodesh -näkemystä päätöksistä, jotka minun ja meidän on tehtävä pakolaisten puolesta – kuinka sijoittaa heitä uskoviin perheisiin ja alueisiin.
Tänään minulle ilmoitettiin, että tulee 13 pakolaista lisää ja he ovat täysin meidän majoituksen varassa: nukkuminen, ruoka ja kuljetukset.
Shalom, Hallelu Yah ja kiitos kaikesta avusta!
Siunaten,
Pastori Florinel ’Efrayim’ Suciu ja perhe